Lohi nousee

Säv.&san. Alatalo-Leskinen

1. Suomi-äidin uumalta kiipeää
tuo kiiltäväkylkinen
Se johtuu sen verestä, nousee se merestä
mielessään kuteminen.
Joen vesi suolaton kirnuunsa
meren elävää kiihottaa
Hakee joen haaraansa mukanaan naaraansa,
yläjuoksulle taivaltaa.

2. Vesi vispautuu edessä kalan, kas!
Hyppyyn pyrstö sen lennättää
Tuo jokien kuningas, nousukas
Jokijärvelle ennättää
Kutukarikon vaikka löysi jo luo
silti vielä on malttamaton
Eessä lätäkkö, suo, siellä huomaa jo tuo,
että harharetkellä on.

Ja lohi nousee, se on tarkoitus sen elämän:
koskissa kylpeä vastavirtaan taistellen
Ja lohi nousee, jopa ylitse sen tehtävän
Tuo kala ylpeä, luontokappale täydellinen
Ennen kuin hyväksyy elämän sellaisenaan
se joutuu alavirtaan nöyränä palaamaan.

3. Ilo rientämisen jäänyt on taa,
mikä sen alavirralta toi
On vesi tummempaa ja katkerampaa
Ei enää edetä voi.
Kuohuihin tuttujen kivikkojen
kala valmis on palaamaan.
Luona lammikon liejuisen tekee täyskäännöksen
Pyrstöllään mojauttaa.

Ja lohi nousee…

4. Vonkale Taivalkoskea tervehtii
vielä viiltäen evällään
Kun mahdu ei pesiinsä, palaa taas vesiinsä,
on maailma levällään
Punalihaista Pohjanlahdelle
hetken Iijoki kuljettaa
Jos pääsee se perille, suurille merille
viimeinkin levätä saa.