TIEDOTTEET
VUOSI 2011
4.2.2011 Pekka Jurvelin: Lohi ja dioksiini (pdf)
VUOSI 2008
9.6.2008
Lausunto
Ruotsin kanssa tehdystä pöytäkirjasta koskien kalastuksen
järjestelyjä rajajokisopimuksen merialueella sekä sen
perusteella tehdyistä muutoksista Maa- ja
metsätalousministeriön päätökseen (319/1998)
22.5.2008
Lausunto
kalastuslain kokonaisuudistuksen valmistelusta
4.2.2008
Lausunto
lohiasetusluonnoksesta
VUOSI 2007
Tiedote 15.6.2007
Lohirahaston
toiminta jatkuu
Varainhankinta Perämereen laskevien
jokien luonnonlohikantojen vahvistamiseksi jatkuu. Kuluvan kesän
aikana käynnistämme jokialueiden matkailuyrittäjien ja
rannikon ammattikalastajien yhteisen lohenkalastukseen
perustuvan matkailutuotteen valmistelun. Rannikon
ammattikalastajat ovat kutsuneet jokialueen matkailuyrittäjät
28.6.2007 Torniojoen edustalla olevaan ammattikalastajien
tukikohtaan Sarven saaressa. Yhteisen rannikko- ja jokialueen
matkailutuotteen kehittäminen ja markkinointi vaatii
EU-rahoituksen lisäksi yksityistä rahaa. Lohirahasto on päättänyt
tukea mahdollisuuksiensa mukaan tänä kesänä tämän
hankkeen toteuttamista.
Tiistaina 26.6. Tornion-Muonionjokiseura järjestää
Lappean lomakeskuksessa Kolarissa Lohikäräjät. Tilaisuus
alkaa klo 17.00. Lohirahasto toivoo tilaisuuteen runsasta
osanottoa.
Lohirahasto ja Lapin liitto järjestävät
syyskuussa kalastusministeri Sirkka-Liisa
A n t t i l a n tapaamisen
eduskunnan tiloissa. Tarkempi aika ja paikka ilmoitetaan myöhemmin.
Lue lisää....
Lehdistötiedote 9.2.2007
Lohiardressin
luovutus valtioneuvostolle ja eduskuntaryhmille 14.2.2007
Lehdistötiedotteen 9.2.2007 liitteet:
-
Lapin liiton valtuuston asiaa koskeva kirje valtioneuvostolle
28.11.2006
- RKTL
tutkimuksista dokumenttia eli kuva poikaskuolleisuuden
kehityksestä ja kuva, josta ilmenee emokalaparven vaellus
Pohjanlahdella. Tähän kuvaan on merkitty myös vuosien 1996-97
kalastuksen alkamisajankohdat. Vaadimme näiden kalastusaikojen
palauttamista eli puolet emokalaparvesta ohi, ja sen jälkeen
vasta rysät pyyntiin.
Tiedote 28.3.2006
Tule
mukaan turvaamaan villilohen vaellus !
VUOSI 2005
Valtioneuvostolle ja eduskunnalle 22.11.2005
Lappi vaatii yksimielisenä rajajokisopimuksen perusteellista uudelleen valmistelua
Tiedote 4.11.2005
Pohjanlahden lohenkalastuksen rakennemuutoshankkeen valmistelu ja markkinointi
Lehdistötiedote 23.6.2005
Lohirahaston ensivaiheen tavoitteet toteutuivat
Helsingin Sanomat 11.6.2005
Lapin liiton Lohirahsto toivoo Perämeren rannikolle turistirysiä Artikkelin kirjoittaja: Jaakko Tahkolahti, valokuva: Harri Nurminen
Lehdistötiedote 2.6.2005
Pienoisseminaari "Lohirahaston toiminnan kehittäminen ja ranikkokalastus"
 |